Muinaishaudat

Nötön saaren kaukaisesta historiasta kertovat viisi varhaisrautakautista (800-1500 jkr.) hautaa saaren pohjoispäässä. Kahta hautaa on tutkittu ja löydökset viittaavat lounaissuomessa tuolloin yleiseen venehautaukseen, sillä haudoista löytyi tuolloin veneissä käytettyjä niittejä. Haudoista paljastui myös ihmisen jäänteitä sekä runsaasti eri eläinten luita ja luista tehtyjä esineitä.   Hautoja on Sundbergenillä kaikkiaan viisi ja Mjoössä kaksi, tämä viittaa tutkijoiden mielestä pysyvämpään asutukseen. Toinen mahdollinen selitys on, että lähivesillä on tapahtunut haaksirikko ja muuta matkalaiset ovat haudanneet uhrit. Missään muualla Saaristomeren kansallispuiston alueella löydetyt haudat, eivät sijaitse yhtä korkealla kuin Nötön haudat. Hautaamisen aikaan maisema on olut melkoisesti erilainen ja Sundbergen oli erillinen pieni saari.